Suhtautuminen psykoterapiaan on muuttunut nopeasti 1980-luvun väheksynnästä tämän päivän suopeuteen. Voidaan hyvällä syyllä puhua terapiayhteiskunnasta, jossa terapiassa käyminen ei ole enää stigma vaan järkevää oman itsen hoitamista. Onko tässä menty jo liian pitkälle?
Kuka tarvitsee psykoterapiaa, ja miten tarve määritellään? Taustalla on medisiininen ajattelu, jossa ensin määritellään sairaus, ja siihen annetaan asianmukainen hoito. Psykiatrinen diagnostiikka on saanut osakseen laajaa arvostelua. Luokitus perustuu erilaisia teoreettisia suuntauksia edustavien asiantuntijoiden konsensukseen, ja lopputuloksena on usein laiha kompromissi.
Jos diagnostiikka ontuu, miten määritellään häiriöiden tai mielen sairauksien hoito? Mitä tiedetään psykoterapioiden vaikuttavuudesta? Miten asiaan vihkiytymätön ihminen voi orientoitua erilaisten terapiasuuntausten viidakossa? Suuntauksia on laskettu olevan kaikkiaan 1246, eivätkä ammattilaisetkaan tunne niitä kaikkia edes nimeltä.
Mikä on mennyt vikaan, miksi parantunut aineellinen hyvinvointi ei olekaan tuonut parempaa psyykkistä vointia.
Psykoterapiat – Huteja ja osumia on eräänlainen testamentti. Se perustuu Jari Sinkkosen yli neljänkymmenen vuoden kokemukseen kliinikkona ja psykoterapeuttina.
Jari Sinkkonen on lääketieteen tohtori, Turun yliopiston lastenpsykiatrian dosentti ja lasten- ja nuorisopsykoterapeutti. Hän työskentelee terapeuttina, työnohjaajana ja kouluttajana. Hän on kirjoittanut useita kirjoja lapsen kasvusta ja kehityksestä. Tutkimustyön painopistealueita ovat olleet kuurouden vaikutukset kehitykseen, sijoitetun lapsen ja nuoren haasteet sekä adoptiot.
