Miten universumi syntyi, ja mikä on sen lopullinen päämäärä? Mitä lakeja sen kehitys noudattaa, ja miten on mahdollista, että aineeton ihmismieli kykenee tietämään nämä aineellista todellisuutta hallitsevat lait?
Suuria kysymyksiä, jotka huimaavat miltei kenen tahansa päätä – paitsi Edgar Allan Poen (1809–1849), kauhukertomusten mestarin ja salapoliisifiktion pioneerin, jonka viimeiseksi jäänyt teos Heureka on kaikilla mittareilla mitattuna todellinen kummajainen.
Tähtitieteellisen tutkielman, metafyysisen traktaatin ja filosofisen kiistakirjoituksen välimaastossa taiteilevassa kirjoituksessaan Poe selittää maailmankaikkeuden rakenteen, valaisee jumalallisen tahdon olemusta, ratkaisee sielun ja aineen näennäisen ristiriidan ja esittää häkellyttävän omintakeisen argumentin kuolemanjälkeisen elämän puolesta. Puhtaasta abstraktiosta ei silti ole kysymys: kaiken läpi paistaa surumielinen yritys ylittää ja sovittaa inhimillisen olemassaolon perimmäinen ja voittamaton traagisuus. Heureka on nojatuolikosmologiaa kylmähermoisille runosieluille, jotka eivät pelkää kohdata oman kuolevaisuutensa – tai kuolemattomuutensa – vääjäämätöntä totuutta.
