”Kun kasvan isoksi ja menen sotaväkeen, minusta tulee lentäjä, ja ammun alas noita pommikoneita, jotka raakalaisten ohjaamina hyökkäsivät rauhallisen ja puolustuskyvyttömän siviiliväestön kimppuun, tappavat viattomia ihmisiä ja tuhoavat heidän kotejansa!” Näin totesi kahdeksanvuotias Matti Pakarinen Heinolan pommituksen 25.6.1941 jälkeen.
Paljon tuli luvatuksi, mutta Martti piti sen, minkä lupasi. Hänet hyväksyttiin Ilmasotakoulun Lentoupseerikurssi 22:lle, sai siipensä ja Kovan miehen maljan, pääsi Kadettikurssille 41 ja valmistui lentoupseeriksi. Hän lensi Valmet Vihurilla, de Havilland Vampirella ja Fouga Magisterilla Satakunnan Lennostossa ja päätyi takaisin Ilmasotakouluun Kauhavalle opettajaksi ja tarkastuslentäjäksi vuonna 1961.
Sotakorkeakoulussa tehty diplomityö johdatti hänet Hämeen Lennoston huoltopäälliköksi, operatiivisen toimiston päälliköksi ja edelleen Lapin Lennostoon Rovaniemelle, jonne hän ei koskaan kuitenkaan muuttanut, sillä viime tingassa hänet nimitettiin huolto-osaston päälliköksi Ilmavoimien Esikuntaan.
Vuoden 1978 alusta Martti Pakarinen siirtyi koulutustarkastajaksi ja tarkastuslentäjäksi Ilmailuhallitukseen pariksi vuodeksi, jonka jälkeen hän toimi kahdeksan vuoden ajan Rajavartiolaitoksen lentotoiminnan johtajana ja Vartiolentolaivueen komentajana ja jäi eläkkeelle vuonna 1988.
Kirja vie lukijansa aikamatkalle Ilmasotakouluun, Satakunnan Lennostoon, Hämeen Lennostoon, Lapin Lennostoon, Ilmavoimien Esikuntaan, Ilmailuhallitukseen sekä Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueeseen.
