Seppo Knuuttila (toim.); Helmi Järviluoma (toim.); Risto( toim.) Turunen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (2012) Saatavuus: Tilaustuote Kovakantinen kirja
Friedrich Nietzsche kirjoitti vuonna 1882 teoksen Iloinen tiede "huvitteluksi kauan kestäneen puutteen ja voimattomuuden jälkeen". Näinä akateemisen niukkuuden ja yliopistollisten myllerrysten aikoina onkin aina välillä hyvä muistuttaa siitä, mikä tekee tieteestä iloista: inspiroivat keskustelut, lupa paneutua sydämensä pohjasta syntyjen syvien selvittelyyn ja yhdessä jaettu uuden löytämisen riemu. Tällaisista asioista voi parhaimmillaan löytää uskonsa tieteen merkityksiin niin yliopiston opettaja kuin opiskelijakin. Ja voivatpa lastut lennellä yliopiston ulkopuolellekin: tieteenteon tuottamia oivalluksia kannattaa jakaa myös muiden kanssa.
Itä-Suomen yliopiston Joensuussa toimivien kulttuuritieteiden arkea on jo pitkään luonnehtinut poikkeuksellisen vilkas, tieteenalarajoja ylittävä vuorovaikutus. Nyt tuloksena kokoontumista on valmistunut teos, jonka painotus on uusien metodisten ratkaisujen etsimisessä sekä kulttuuritieteiden perinteisten että uusien aineistojen tulkinnassa. Kirja on syntynyt sarjasta inspiroivia keskusteluja työpajoissa, joissa ideat ja hahmotelmat ovat vähitellen alkaneet saada artikkelin muodon. Kirjan nimi Vaeltavat metodit viittaa teorioiden, käsitteiden ja metodien liikkeeseen eri tieteenalojen välillä. Käsitteet saavat usein uusia merkityksiä, kun niitä sovelletaan uudenlaisiin aineistoihin. Teorioiden ja metodien muodostamat kokonaisuudet painottuvat toisella tavoin, kun niitä sovelletaan uuden tieteenalan kehyksessä.
Erotuksena kulttuurintutkimuksen joskus moitittuun käsitteelliseen korkealentoisuuteen Vaeltavien metodien kirjoittajia yhdistää vahva empiirinen ote, etnografisten, arkisto- ja media-aineistojen oivaltava käyttö tutkimuksen perustana. Tutkimuskohteita ei ole pyritty häivyttämään tieteellisen salakielen taakse, vaan tekemään käsitteiden avulla niitä paremmin ymmärrettäviksi myös niistä kiinnostuneelle maallikkolukijalle. Tutkijan oman persoonan ja tutkimustilanteen näkyminen tutkimuksen toteutuksessa on myös ymmärretty keskeiseksi tutkimuksen vahvuudeksi.
