Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää terveyskeskuslääkärien lastenpsykiatrisia valmiuksia, lasten mielenterveyttä tukevaa toimintaa, yhteistyöverkostoja ja sitä, voidaanko näihin vaikuttaa yksittäisellä koulutusinterventiolla. Tutkimuksen perusjoukko oli Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen terveyskeskuksissa työskentelevät lääkärit. Heille lähetettiin kesällä 2000 ja 2001 samansisältöiset kyselylomakkeet, joissa kartoitettiin lastenpsykiatrisia valmiuksia, toimintaa ja yhteistyötä. Lääkärit arvioivat lastenpsykiatriset taitonsa monissa asioissa heikoiksi. Heillä oli kohtalaiset yhteistyöverkostot oman terveyskeskuksen sisällä, mutta muiden kunnan työntekijöiden kanssa heikommat ja kaikista heikoimmat erikoissairaanhoidon kanssa. Mitä pitempään lääkäri oli työskennellyt terveyskeskuksessa, sitä useampia yhteistyökumppaneita hän nimesi. Vain pieni osa teki säännöllisesti yhteistyötä päivähoidon tai koulun oppilashuoltoryhmän kanssa. Kolmannes vastaajista oli sitä mieltä, että lastenneuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa oli liian vähän lääkärille varattua aikaa. Kaikkiaan lääkärien ilmoittama toiminta lasten mielenterveysasioissa oli vähäistä. Loppuvuodesta 2000 alueen terveyskeskuksissa järjestettiin lääkärien lastenpsykiatrista osaamista tehostava yhden päivän mittainen koulutustilaisuus. Lähes kaikki terveyskeskukset olivat halukkaita osallistumaan koulutukseen. Rakenteellisesti ja sisällöllisesti sama koulutuspäivä toteutettiin 56 terveyskeskuksessa. Koulutukseen osallistui 42 % (333) alueen terveyskeskuslääkäreistä ja 537 yhteistyökumppania. Koulutuksessa käytettiin ongelmalähtöistä oppimismenetelmää ja moniammatillista pienryhmätyöskentelyä. Koulutusmalli osoittautui hyvin toimivaksi. Osallistumisaktiivisuus osoitti, että terveyskeskuslääkäreille suunnattuun lastenpsykiatriseen koulutukseen oli tarvetta. Molempina vuosina kyselytutkimukseen osallistuneiden lääkärien taitojen ja verkostojen muutoksia analysoitiin koulutuksen vaikuttavuuden arvioimiseksi. Muutokset olivat vähäisiä mutta koulutuksen tavoitteiden suuntaisia. Johtopäätös on, että yhden yksittäisen koulutuksen avulla ei saada aikaan isoja muutoksia vaan koulutuksen tulisi olla jatkuvaa ja suunnitelmallista. Jotta lasten mielenterveysongelmien hyvä hoito hoitoketjun kaikilla tasoilla toteutuisi, tarvitaan terveyskeskuslääkäreiltä monipuolisia valmiuksia. Tutkimus osoitti näissä olevan selviä puutteita. Jatko- ja täydennyskoulutuksessa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että koulutustarjonta sekä sisällön että saatavuuden puolesta turvaa terveyskeskuslääkäreille mahdollisuuden lastenpsykiatristen tietojensa ja taitojensa päivittämiseen. On tarpeen kehittää moniammatillisen yhteistyön toimintamalleja ja kannustaa myös lääkäreitä osallistuman. Toimivien verkostojen rakentumisesta auttaa lääkärien mahdollisimman vähäinen vaihtuvuus terveyskeskuksissa. Terveyskeskustoiminnan ja omalääkäritoiminnan kehitystyössä on tärkeää turvata myös lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyön edellytykset.
