Heikki Reisbacka | Akateeminen Kirjakauppa

Rakentamismääräykset ja uudisrakentamisen radontorjunnan käytännön ohjeistus uudistuivat Suomessa vuosina 2003–2004. Torjuntatoimien yleistyminen ja toimenpiteiden tehostuminen ovat alentaneet merkittävästi uusien pientalojen radonpitoisuuksia. Tutkimuksessa mitattiin vuonna 2009 radonpitoisuus 1500 satunnaisesti valitussa pientaloasunnossa, jotka saivat rakennusluvan vuonna 2006. Tämä on 7 % kaikista luvan saaneista. Kaikkien mitattujen vuosina 2006–2008 valmistuneiden pientalojen radonpitoisuuden keskiarvo oli 95 Bq/m3 ja mediaani 58 Bq/m3. Keskiarvo oli 30 % pienempi kuin vuosina 2000–2005 valmistuneissa pientaloissa. Alenema oli korkean radonpitoisuuden maakunnissa 50 % ja muualla maassa 20 %. Matalaperustaisissa maanvaraisen laatan pientaloissa vapaasti tuulettuva radonputkisto sekä sokkelin ja laatan liitoksen tiivistävän bitumikermin asennus alensivat radonpitoisuutta 55 % verrattuna kohteisiin, joissa ei suoritettu torjuntatoimia. Torjuntatoimia oli tehty valtakunnallisesti 50 %:ssa tutkimuskohteista ja korkean radonpitoisuuden maakunnissa 90 %:ssa. Torjuntatoimien aktiivinen suorittaminen korkean radonpitoisuuden alueilla on pienentänyt radonpitoisuuden alueellisia eroja. Maanvarainen laatta on käytetyin perustustapa ja edellyttää huolellista radontorjuntaa koko maan alueella. Suurimmat puutteet havaittiin maanvastaisten harkkorakenteisten seinien radontorjuntatoimissa. Tuulettuva alapohja ja reunavahvistettu laatta takaavat varmimmin alhaisen radonpitoisuuden.