Historiallisen Satakunnan koilliskolkassa, Näsijärven latvavesillä, huojui tukkiaarre. Se oli liian kaukana sahatavaran vientisatamista. Harvalukuisen väestön kaskenpolttokin oli vain osin koskettanut ikimetsiä. 150 vuotta sitten tilanne äkisti muuttui. Porin ja Pohjanmaan rannikon sahat aloittivat ostoryntäyksen, joka toi seudulle ennennäkemättömiä rahavirtoja. Kirja selostaa muutoksen syyt ja kertoo neljänsadan vuosina 1858-1874 Virroilla, Ähtärissä, Pihlajavedellä, Multialla ja Keuruulla tehdyn sopimuksen pohjalta ajan metsäkauppatavoista.
Tukkiryntäys aloitti seudulla yli 100 vuotta jatkuneen puutavaran uiton. Alkuaikoina latvavesillä veteen pantu tukki saavutti Porin vasta kolmannen uittokesän syksyllä. Kirja paneutuu arkisto- ja kirjalähteisiin perustuen seudun uittajiin, uittosääntöihin, uiton suoritustapoihin ja uittoväylien kunnostukseen. Oli mahdollista haastatella vanhoja uittomiehiä. Heidän kertomansa elävöittää arkistolähteistä saatua kuvaa. Kirjassa on myös kuvaus sotien aikaisista ns. pakkohakkuista. Ovathan nekin metsätalouden historiaa.
