Kansa kaikkivaltias esittää uudessa valossa yhden autonomisen Suomen tärkeimmistä tapahtumista, vuoden 1905 suurlakon. Perinpohjainen teos valottaa sekä lakon välittömiä vaikutuksia että suurlakon historiakuvaa. Kirja kyseenalaistaa monet tapahtumaan liittyvät vakiintuneet käsitykset.

Suurlakko oli poikkeuksellinen joukkokokoontuminen, jossa julkinen tila vallattiin puheilla, lauluilla ja avoimilla äänestyksillä. Lakkohurmos oli todellisuutta, johon eliitti suhtautui vieroksuen. Kansan sanottiin "leikkivän kuningasta" ja korottaneen itsensä "kaikkivaltiaaksi".

Lakkokokouksista ja ihmisten osallistumisesta on säilynyt runsaasti aineistoa, jonka perusteella voidaan kuvata, miten ihmiset itse kokivat tapahtumat ja tulkitsivat niitä.Näin ollen tavallisten kansalaisten omat kokemukset tulevat kirjassa erityisen elävästi esiin. Toisaalta tärkeä osa suurlakkoa koskevasta keskustelusta käytiin kirjallisuudessa ja taiteessa laajemminkin. Näiden seikkojen valossa erityistä huomiota kiinnitetään siihen, ketkä olivat aktiivisia toimijoita, aloitteentekijöitä ja organisoijia, ja miten tapahtumat seurasivat heidän aikeitaan.

Järjestelmällisiin tutkimushankkeisiin perustuvissa yleistajuisissa kirjoituksissa käsitellään lakon tärkeimmät seuraukset: eduskuntauudistus, kansalaisjärjestäytymisen jyrkkä kasvu, naisten oikeuksien lisääntyminen, yhteiskunnan luokkajaon kirkastuminen ja työväestön itsetietoisuuden lisääntyminen. Kirjan kokoavaksi kysymykseksi muodostuu, missä määrin vuoden 1905 tapahtumat olivat edellytys demokratialle, itsenäistymiselle - ja sisällissodalle.