KTM Nina Granqvistin organisaatiot ja johtaminen -oppialaan kuuluva väitöskirja ”Nanotechnology and nanolabeling – Essays on the emergence of new technological fields” tarkastettiin Helsingin kauppakorkeakoulussa 23.11.2007. Nanoteknologian ennustetaan olevan kuluvan vuosisadan merkittävimpiä teknologioita, ja tämän vuosikymmenen tärkeimpiä megatrendejä. Nanoteknologia viittaa yhtäältä kokoluokkaan, metrin miljardisosaan, ja toisaalta uusiin fysiikan ilmiöihin, jotka tuo kokoluokka paljastaa. Nanoteknologiaa hyödynnetään mm. tietokoneiden muisteissa, sensoreissa ja diagnostiikkalaitteissa sekä materiaaleissa. Granqvist tutkii väitöskirjassaan nanoteknologian syntyä julkisen rahoituksen ja liiketoiminnan kohteena Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa. Hän haastatteli analyysiaan varten noin 60 henkilöä ja perehtyi yli 200 julkaisuun. Väitöstutkimus osoittaa, että uusien teknologioiden syntyyn liittyy useita rinnakkaisia prosesseja. Nanoteknologian juuret ovat toisaalta tieteen ja teknologian kehityksessä yhä pienempiin kokoluokkiin 1950-luvulta lähtien. Toisaalta itse käsitteen luominen ja vakiintuminen amerikkalaisessa scifi-kirjallisuudessa 1980-luvulla vaikutti olennaisesti nanoteknologian yleistymiseen. Poliittisten prosessien seurauksena nanoteknologia vakiintui vuoteen 2000 mennessä kuvaamaan hyvin pienessä kokoluokassa tapahtuvaa tutkimusta ja tuotekehitystä. Nanoteknologian synty Suomessa liittyi globaaliin kehitykseen, mutta sille ominaiset muodot kehittyivät suhteessa paikalliseen osaamiseen ja instituutioihin. Suomen nanoteknologiaohjelma 1997–1999 oli maailman ensimmäisiä ohjelmamuotoisia hankkeita alueella. Ohjelman taustalla oli asiantuntijoiden visiot ja autonomia suomalaisissa julkisen rahoituksen organisaatioissa sekä tutkijoiden kansainväliset suhteet ja vakiintunut osaaminen nanoteknologiaan liittyvillä tieteenaloilla. Granqvist kartoittaa myös nanoteknologian muuntumista tutkimuksesta liiketoiminnaksi. Yrityksille koituu tiettyjä maineeseen ja näkyvyyteen liittyviä hyötyjä siitä, että ne ovat aktiivisesti esillä uuden teknologian alalla. Tutkimus kuitenkin paljasti, että uuden teknologian houkuttelemat yritykset signaloivat tekevänsä nanoteknologiaa, vaikka niiden teknologia ei tuohon kokoluokkaan yltäisikään. Tutkimuksen mukaan jopa puolet nanoteknologiaa signaloivista yrityksistä eivät alkuvaiheessa täytä hyväksyttyjä nanoteknologian määritelmiä. Toisaalta usein pieni osa määritelmät täyttävien yritysten toiminnasta liittyy nanoteknologiaan. Lisäksi osa aidoista nanoteknologiayrityksistä tekee samaa kuin ennenkin, mutta nyt uuden nano-nimekkeen alla. Granqvistin mukaan em. signalointitoiminta liittyy osana kaikkien uusien muodikkaiden teknologian alojen syntyyn, jolloin uudelle nimikkeelle on suuri kysyntä, mutta joilla vallitsee heikko ymmärrys siitä, mitä uusi teknologia on. Tämä mahdollistaa yritysten strategisen opportunismin lyhyellä aikavälillä. Pidemmällä aikavälillä toimijoille alkaa selvitä, mitkä ovat uudet ydinteknologiat ja ketkä niitä kehittävät, jolloin toiminnan alueen rajat alkavat sulkeutua muodostaen uuden toimialan verson. Näkemykset siitä, mitä nanoteknologia on ja mitä ei, kehittyvät samalla tavalla osallisten oppimisen seurauksena.
