Itsepuolustus. Väkivallan filosofiaa on ranskalaisen filosofi Elsa Dorlinin palkittu teos, jossa hän kehittää itsepuolustuksen genealogiaa ja fenomenologiaa sekä tutkii dekolonisaatiokamppailuja itsepuolustuksen käsitteen ja käytäntöjen kautta.
Dorlin esittää, että itseään puolustavat subjektit ovat jakautuneet toisaalta itsepuolustukseen oikeutettuihin kehoihin ja toisaalta niihin, joiden ei ole mahdollista, hyväksyttävää tai ”luonnollista” vastata itseensä kohdistuvaan väkivaltaan väkivallalla. Yhtäällä on valtio väkivallan legitimoivana rakenteena, toisaalla alistetut ja kolonisoidut subjektit, joita leimaa oman kehon puolustamisen oikeuden tai kyvyn puute.
Itsepuolustuksen mahdottomuus onkin rakentunut ennen kaikkea rodun ja sukupuolen varaan: rodullistetut näyttäytyvät vaarallisina, rikollisuuden leimaamina toisina, ja naiskehot taas passiivisina uhreina tai saaliina.
Itsepuolustuskyvyn epätasavertaisen jakautumisen pohjalta Dorlin lähtee tutkimaan, kuinka alistetut subjektit - orjista Varsovan gheton juutalaisiin ja suffrageteista mustiin panttereihin - onnistuvat kehittämään omia itsepuolustuksen ja väkivallan politiikan muotoja ja käytäntöjä. Kirjan keskeinen kysymys kuuluu, miten itsepuolustuskyvyn kehittäminen ja vaaliminen mahdollistavat sorrettujen ryhmien tai yksilöiden tulemisen esiin aktiivisina toimijoina, jotka haastavat heitä määrittävän järjestyksen.
Elsa Dorlin toimii Toulousen Jean Jaurès -yliopistossa poliittisen filosofian professorina ja on kirjoittanut muun muassa rodusta, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta.
