Mitä tehdä, kun rakas ukki on kuollut ja uurna pitää valita, ukin talo tyhjentää sekä hautajaiset järjestää – ja samaan aikaan työelämä vaatii omansa, parisuhde on kriisiytymässä ja päänsisäinen puhe riistäytyy jatkuvasti omiin ulottuvuuksiinsa? Tähän kysymykseen etsii vastausta Turusen teoksen valloittava kertoja, joka yrittää suoriutua kaikesta täydellisesti, mutta tulee siinä sivussa huomanneeksi, ettei mistään voi koskaan suoriutua täydellisesti.
Kertoja on perinyt ukilta arkkitehdin ammatin ja vähän muutakin. Hän kuitenkin vastustaa porvarillisen ukin konservatiivisuutta toinen jalka tiukasti marginaalissa – mutta joutuu myöntämään, että vahinko on jo tapahtunut: arvot virtaavat sukupolvissa eteenpäin, halusi tai ei.
Eeva Turunen tekee uudella teoksellaan romaanitaiteelle saman kuin palkitulla esikoisteoksellaan Neiti U novellitaiteelle: taivuttaa sen täysin omakseen. Lukijan nautinnolliseksi osaksi jää nauraa ja ehkä vähän itkeäkin, ihastua ukkiin, sydämistyä ukkiin, rakastua kertojaan, yllättyä jokaisella sivulla ja huomata kirjan luettuaan, että sen haluaa lukea heti uudestaan. Tätä ilakoivammin ja liikuttavammin ei sukupolvien välisestä kiintymyksestä ja kuilusta voi kirjoittaa.
