Työni on vuodesta 1990 herättänyt monia kysymyksiä koskien uskontoa ja vakavast vammautuneita henkilöitä. Tämä on ennen kaikkea tapahtunut rippikouluissa vuodesta 1984 eteenpäin.

Erityisesti yhteistyö fysioterapeutti Karin Isakssonin kanssa oli merkittävä. Kutsuimme vakavasti vammautuneita henkilöitä tulemaan ryhmään joissa toiminta oli rentouttavaa ja sisälsi kontemplatiivista laulua. Ryhmän (1997-2001) istunnot kestivät tunnin kerrallaan ja tulokset olivat kannustavia. Isaksonille oli helpompaa ajatella ryhmää rentoutusta ja fyysistä mielihyvää koskevilla käsitteillä kun taas minun mielestäni ryhmään sisältyi pyhää läsnäoloa ja hiljaisuutta osallistujien kohtaamisessa.

Tämä johti vähitellen tutkimusprojektiin jota olen kutsunut Aaa-ryhmäksi siihen sisältyvien kontemplatiivisten intonaatioharjoitusten mukaan (AOUM). Kuusi paria (osallistujia ja ohjaajia) ilmoittautui tutkimusprojektiin. Tutkimusmateriaali koottiin vuosina 2002-2003. Aaa-ryhmän rituaali koostuu kontemplatiivisesta gregoriaanisesta laulusta (intonaatioharjoituksista + antifooneista kuten Kyrie eleison, Hosanna Filio David, Sanctus, Non i solo pane - Människan skall icke leva av bröd allenast ja Isä meidän -rukouksesta). Yhteistyö Aaa-ryhmän osallistujan ja ohjaajan välillä käsitti taktiilista stimulaatiota (kevyen koskettamisen ja "Keep in Touchin" muodossa) Materiaali koostui tarkastelupöytäkirjasta, kyselystä ja ohjaajien haastattelusta.

Materiaalia olen käyttänyt pohtiessani miten voimme ymmärtää Aaa-ryhmää ja todellisuutta. Väitöstyössä lähden ajatuksesta kontekstin merkityksestä ymmärrykselle. Olen lähtenyt siitä että kolme kontekstiä ovat ymmärykselle tärkeitä. Olen kutsunut niitä peruspalvelukontekstiksi, uskonnon kontekstiksi ja tukimuskontekstiksi. Pohtiessani materiaalia käytän kolmea filosofista näkökulmaa joita kutsun dialogifilosofiaksi, neurofilosofiaksi ja elämänmuotofilosofiaksi.