Kirsi on ollut kymmenen vuotta Helsingissä. Hän esittää tyytyväistä virkanaista, vaikka ajatteleekin, ettei sellaista ole olemassa. Aina välillä hänen on pakko päästä takaisin kotimetsiin, etsimään itseään. Mutta sielläkään hän ei osaa päättää kuuluuko lapsuuden ja nuoruuden turvalliseen metsään vai kaupunkiin, työkavereiden seuraan, pinnallisiin ihmissuhteisiin.

Mutta metsässä ovat myös Ursulan ja Erikan haamut ja heihin kietoutunut nuoruudenrakkaus Kimmo. Muistoista työntyy esiin kuvia, epäselviä, pelottaviakin, eikä Kirsi pysty jatkamaan elämäänsä ennen kuin Ursulan ja Erikan kohtalo on ratkennut.

Ursula ja Erika ilmestyivät utuisina pensaikon takaa, harsomaisina, näkymättöminä, vaikeatajuisina. Kuolleiden ohimarssi. Heihin liittyvä pelkokin tuntui kuolleen. Muistelin hetken kahta kaunista valkotukkaista tyttöä, kunnes kuva himmeni ja kysymys vailla vastauksia hiipui, ja he kaksi sulautuivat metsään.

Ursula ja Erika on Tarja Kristolan kolmas romaani.