Ateneumin portaikosta se alkoi, sinne se myös huipentui: tässä taidemaailmamme keskipisteessä syksyllä 1962 professori Aune Lindström vastaanotti uudet taidehistorian opiskelijat suomalaisen kuvataiteen kurssilleen, heidän joukossaan fil.yo. Tuula Arkio, joka promovoitiin samassa portaikossa keväällä 2006 kunniatohtoriksi työstään suomalaisen taiteen hyväksi. Välivuosiin mahtuu paljon. Ensimmäiseen työtehtäväänsä museomaailmassa filosofian ylioppilas Arkio tarttui Tarvaspään Gallen-Kallela-museossa, jonka puutarhakalusteet tuli talven jäljiltä maalata uudestaan. Ateneumissa työ alkoi 1968, kun vastavalmistunut taidehistorian maisteri sai unelmiensa puhelinsoiton ja kutsun amanuenssin tehtävään. Vaikka taidehistorian opinnot eivät välttämättä valmistaneet nuorta naista työelämän haasteisiin, niiden antama perintö oli tärkeä: luottamus taiteen merkitykseen ja vaikutusmahdollisuuksiin. Se luottamus ja karttuva ammattitaito kantoivat pitkälle. Tuula Arkion työura jännittyi vanhan ja uuden taiteen rajamaastoon: Ateneumin monimuotoisessa museossa uusi ja vanha taide lomittuivat luontevasti toisiinsa, kun kansallisen taiteen menneisyyden ja nykyisyyden rinnalle asettui ARS-näyttelyiden kiehtova maailma. Vuonna 1990 Tuula Arkio sai vastuulleen Nykytaiteen museon johtajuuden, Kiasman rakentamisen ja lopulta Valtion taidemuseon ylijohtajuuden. Hänen roolinsa maamme taiteen kansainvälistymisen vuosina oli keskeinen ja hänen muistelmansa kertovat kiehtovan tarinan. Jyviä nokkimassa -teoksen sivuilla esiintyvät taidemaailman legendaariset vaikuttajat ja merkittävät suomalaiset ja ulkomaiset taiteilijat; niin 60-luvun avautumisen aikakausi, 70-luvun yhteiskuntakriittiset vuodet ja poliittiset ristiriidat kuin 80-luvun hullut vuodet, jolloin talouden ylikuumeneminen nostatti taidemaailmassa ennenkuulumattoman hypen. Se taas taittui 90-luvun lamaan ja johti uuden kuvataiteilijapolven nousuun ja kansainväliseen kiinnostukseen, jota Kiasman synty omalta osaltaan herätti.
