Verkkokaupan piirissä toimivien yritysten pilviä hipovat osakekurssit ovat kiistaton osoitus siitä, että Suomi on lopultakin pystynyt rakentamaan kalevalaisen Sammon, joka tuottaa vaurautta, terveyttä, onnea ja joutilaisuutta kaikille uuden talouden osapuolille. Vai ovatko - onko asia sittenkään niin? Ehkä osakekurssit käyttäytyvätkin ketjukirjeen tapaan. Ehkä uuden talouden työelämä osoittautuu vähitellen oravanpyöräksi, josta vakava sairastuminen tai itsemurha ovat ainoa todellinen ulospääsy. Tietoverkkojen historiassa kyyniset kauppamiehet ja ahneet osakkeenomistajat ovat valitettava mutta kuitenkin suhteellisen uusi lieveilmiö. Internetin kehittyminen ja laajeneminen ovat perustuneet suurimmalta osin tutkijoiden ja opiskelijoiden yhteydenpidon ja vapaan tiedonvälityksen tarpeisiin. Merkittävimmät kehittämisideat ovat syntyneet aidon talkootyön hengessä vailla taloudellisen hyötymisen tarkoitusta. Tietoverkkojen hyödyntämisen suhde demokratiaan on selvästi kaksijakoinen. Odotukset jakaantuvat kahtaalle sen mukaan kiinnitetäänkö ensisijainen huomio teknologiaan vai kansalaiseen. Teknologisesti suuntautuneet korostavat verkkojen käyttöä jatkuvien kansanäänestysten järjestämisen keinona. Kansalaisten ongelmista kiinnostuneet korostavat tavoitteellisen ja valistuneen keskustelun merkitystä. Demokratian ydin on valistuneessa kansalaiskeskustelussa, ei mediajulkisuuden ohjauksella määrävälein käydyissä äänestyksissä. Verkoissa käytävä kansalaiskeskustelu voi koskea mitä tahansa kansalaisia kiinnostavia kysymyksiä --- jopa formulakisoja tai muita humpuukiviihteen muotoja. Demokratian kehittämisen kannalta keskusteluilla on kuitenkin todellista merkitystä vain jos ne koskettavat todella vakavia yhteiskunnallisia epäkohtia ja muuttuvat siinä määrin kovasävyisiksi, että poliittinen eliitti ei voi jättää niitä vaille huomiota. Hyvä esimerkki mahdollisen kansalaiskeskustelun kohteesta on Suomeen 1990-luvulla levinnyt joukkotyöttömyys. Ongelma on kiistaton, se koskettaa satojatuhansia ihmisiä, eikä millään työmarkkinoiden osapuolella ole esittää uskottavaa ratkaisua sen pysyvästä vähentämisestä. Ongelma on käsitteellisen haltuunoton kannalta tavallaan 'ylisuuri'. Siitä voi saada kunnollisen otteen vasta sen jälkeen, kun se on jo ratkaistu. Tietoverkkojen käyttö kansalaiskeskustelun foorumien toteuttamisessa perustuu kahteen verkkojen erityispiirteeseen. Ne antavat kokonaan uusia mahdollisuuksia sekä tietojen saantiin että levittämiseen ja vieläpä tavalla, johon mikään aikaisempi viestintäväline ei pysty. Kumpaankin erityispiirteeseen liittyy kuitenkin joukko ongelmia, joihin ei aiemmin tehdyssä tutkimuksessa ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Tutkimusongelmana kansalaiskeskustelun edellytykset ja mahdollisuudet on väistämättä monialainen. Edellytyksiä koskevat ongelmat on pelkän arkiajattelun pohjalta mahdollista jakaa asenteellisiin, tiedollisiin ja oikeudellisiin. Niitä voisi kansanomaisesti luonnehtia toteamalla, että keskusteluun on uskallettava osallistua, siinä on pystyttävä sanomaan jotain kuulemisen arvoista eikä virkavalta saa estää tätä sanomista olipa se vallanpitäjän kannalta kuinka epämiellyttävää tahansa. Valmistunut väitöskirjatutkimus perustuu pääasiallisesti moraalifilosofian ja poliittisen filosofian aloilla julkaistuun, työn ongelman kannalta relevanttiin kirjallisuuteen. Tutkimuksessa ei ole empiiristä osuutta. Moraalifilosofian lähteistä tärkeimmät ovat Alasdair MacIntyren kirjoittama hyve-etiikkaa korostava After Virtue ja Charles Taylorin artikkelikokoelmat sekä teos The Sources of the Self. Poliittisen filosofian lähteistä tärkeimmät ovat Hannah Arendtin teokset, Cohenin ja Araton kansalaisyhteiskunnan teoria, Quentin Skinnerin kirjoitukset republikanismin teoriasta sekä kommunitarismia käsittelevät Amitai Etzionin ja Henry Tamin teokset. Tehty tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja käsitteellinen kansalaiskeskustelun edellytysten ja mahdollisuuksien tarkastelu. Se jakaantuu lukuihin seuraavasti. Tutkimuksen lähtökohtien määrittelyn jälkeen käsitellään joukkotyöttömyyttä kansalaiskeskustelun esimerkkiongelmana. Kaksi seuraavaa lukua käsittelee kansalaiskeskustelun edellytyksiä moraalifilosofian ja tiedon vapautta koskevan lainsäädännön kannalta. Informaatiotutkimuksen piiriin kuuluva luku tarkastelee virtuaalikirjastoa keskustelun foorumina ja kirjastojen uusia tehtäviä. Lopuksi tarkastellaan nousua keskustelusta päätöksentekoon kansalaisyhteiskunnan teorian, republikanismin ja kommunitarismin valossa. Viimeisenä lukuna on yhteenveto, jonka jälkeen on englanninkielinen tiivistelmä. Lainsäädännön ja keskustelufoorumin osalta tärkein johtopäätös on tiivistettävissä seuraavasti. Laindäädäntö on perusluonteeltaan hyvin salliva ja mahdollistaa nykyistä paljon pidemmälle menevän tosiasiallisen sananvapauden harjoittamisen. Uusien keskustelufoorumien avautuminen tietoverkoissa luo puolestaan uusia käytännön edellytyksiä sananvapauden laajentamiselle. Oleellista on, että uudet foorumit otetaan sananvapauden harjoittamisen tarkoituksessa todella käyttöön. Teknologia sinällään ei ratkaise mitään ongelmia. Tiedonvapauden toinen aspekti, tietojen vapaampi saatavuus erityisesti markkinoiden toiminnasta, on lainsäädännössä sen sijaan lähes täysin laiminlyöty alue. Se on tiedonvapautta koskevan ymmärryksen sokea piste, jossa ajattelutavan tulisi perusteellisesti muuttua. Moraalifilosofian ja demokratiateorian osalta johtopäätökset on tiivistettävissä seuraavasti. Kummankin tieteenalan sisällä kansalaiskeskustelun kannalta relevantit osa-alueet ovat liian erillisiä. Moraalin ja etiikan alalla yksilölliset hyveet ja moraalinen ryhdikkyys eivät luontevalla tavalla kohtaa eettisiä normeja koskevan keskustelun kanssa. Pahimmillaan nämä osa-alueet muuttuvat yksittäisiä ongelmia ajatellen täysin erillisiksi. Demokratiateorian puolella, aivan vastaavaan tapaan, kansalaisyhteiskunnan teoria ja erityisesti kommunitarismi (jossain määrin myös republikanismi) nähdään keskenään kilpaileviksi vaihtoehdoiksi. Vaikeasta yhteiskunnallisesta ongelmasta käytävään kansalaiskeskusteluun ryhtyminen on monivaiheinen osallistumisen ja etenevän sitoutumisen ongelma, jossa lähiyhteisön tarpeet yhdistyvät yhtäältä tiedollisten ja juridisten edellytysten ja toisaalta henkilökohtaisten, osittain moraalisten tavoitteiden ja velvoitteiden kanssa. Puheenvuoron julkinen esittäminen johtaa mielipiteen perustelemiseen ja sen puolustamiseen. Keskusteluun ryhtyminen edellyttää aloitteellisuuden ohella usein myös moraalista rohkeutta. Ne eivät synny tyhjästä tai pelkän abstraktin velvoitteen nojalla. Keskusteluun ryhtyminen ja mielipiteiden julkinen puolustaminen ovat sekä yksilön itsensä että yhteisön kannalta tuloksellisia vain yhteisön tuella. Yksilön ja yhteisön välisissä suhteissa tieteellisen päättelyn selitysvoima lakkaa. Tavoitteellinen kansalaiskeskustelu on lopulta arkikäytäntöön kytkeytyvä ongelma, jossa tiede voi tarjota ainoastaan jälkiviisauden näkökulman. Yhteenvetona on todettavissa, että tietoverkoissa käytävän keskustelun on kohdistuttava vähäarvoisempien kysymysten ohella myös kaikkein vakavimpiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Niistä käytävä keskustelu on osa demokratian syventämistä. Se on samalla demokratian koulu, joka karaisee osallistujiensa kansalaiskuntoisuutta. Julkisen vastaanväittämisen taito tulisi nostaa arvostettujen kansalaishyveiden joukkoon. Kansalaiskeskusteluissa ahtaat epistemogisen hiustenhalkomisen rajat tulisi pystyä ylittämään. Yhteiskunnallisten ongelmien ymmärtämisessä ja uudelleen käsitteellistämisessä epistemologiset, moraaliset ja poliittiset näkökulmat väistämättä limittyvät.
