Asuinpaikan mukaisissa tilastoissa maaseudun väki vähenee. Ihmisten elämästä ja toiminnasta maaseutu ei silti ole tyhjentynyt. Maaseutu ei irrota otettaan. Sieltä lähdetään, sinne palataan, kenties lähdetään taas uudelleen. Suhde maahan, multaan, ympäröivään yhteisöön, omin käsin tekemisen opetteluun ja oppimiseen ovat kirjan kantavia aiheita. Kirjoitetaan itselle merkityksellisestä paikasta maalla, koetusta maaseudusta omalla äänellä.
Kirjassa jokaisella kirjoittajalla on omanlaisensa, henkilökohtainen näkökulma maaseutuun. Tutkijat, toimittajat, kirjailijat ja aktivistit kirjoittavat paikoista, joissa asutaan tai joihin ainakin palataan toistuvasti. Maantieteellisesti tarinat sijoittuvat jonnekin Suomeen ja jonnekin Viroon. Useimmat paikat voi johtolankojen perusteella sijoittaa kartalle kylän, kunnan tai ainakin maakunnan tarkkuudella. Kirjoituksissa maaseutu on läsnä väkevänä ja maanhajuisena, yhtä aikaa lahoavana ja hedelmäisenä, rikkumattomana idyllinä ja konfliktien muovaamana. Maaseutu näyttäytyy kohtuuden ihanteiden ja radikaalin kriittisyyden sävyttämänä. Paikka on läsnä ihmisten ruumiillisena työnä, eettisinä valintoina ja aistivoimaisena esteettisyytenä.
Syrjäisyys varallisuuden, vallan ja liikenneyhteyksien keskuspaikoista ei merkitse sosiaalista syrjäisyyttä eikä syrjäytymistä. On poliittinen valinta päättää, kenen ehdoilla ja mistä näkökulmista eri alueita katsotaan, miten niistä puhutaan ja miten tietoa tuotetaan. Tässä esseekokoelmassa välittyy kirjoittajien oma maaseutukokemus tutkimustiedolla höystettynä.
Kirjoittajat: Päivi Armila, Leena Eräsaari, Kirsti Hassinen, Pauliina Helle, Lassi Hyvärinen, Katri Issakainen, Tuula Kukkonen, Kari Lunnas, Pirjo Roponen-Lunnas, Eeva Luoto, Hanna Moilanen, Pertti Rannikko, Pirjo Salo, Silva Tedre, Kai Vaara ja Jouko Väisänen. Mukana on myös luku Tõnu Õnnepalun kirjasta, suom. Jouko Väisänen.
