Siikani | Akateeminen Kirjakauppa

Ammattien ja ammatillisen peruskoulutuksen vetovoimaisuus on keskeinen kehittämiskohde sekä alueellisissa, kansallisissa että kansainvälisissä toimenpideohjelmissa. Ammattitaitoisen työvoiman tarve kohdistuu tietyille ammattialoille ja riippuu alueellisesta elinkeinorakenteesta. Elinkeinoelämän ja väestökehityksen muutokset edellyttävät opiskelijoiden sijoittumista niille koulutusaloille, jotka ovat tärkeitä sekä alueelliselle että kansalliselle kilpailukyvylle. Yksilöt kohtaavat koulutuksen ja ammatin valinnan hetken useita kertoja elinaikanaan. Tosin yksilön ja yhteiskunnan kannalta ei ole toivottavaa, että päätökset muuttuvat jatkuvasti. Koulutuksen ja ammatin valinnan onnistuminen on parhaimmillaan yksilön, elinkeinoelämän ja koulutusorganisaatioiden etu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli konstruoida ammatillisen peruskoulutuksen vetovoimamalli. Mallin avulla pyritään vahvistamaan erityisesti kone- ja metallialan ammatillisen peruskoulutuksen vetovoimaisuutta Päijät-Hämeessä, jossa kone- ja metalliteollisuus on yksi maakunnan tärkeimmistä teollisuustoimialoista. Tutkimus on konstruktiivinen tapaustutkimus, jossa käytettiin sekä määrällisiä että laadullisia aineiston keräämisen ja analysoinnin menetelmiä. Tutkimuksen aineisto koottiin kolmessa eri vaiheessa vuonna 2003. Laadullinen aineisto koostuu kone- ja metallialan opiskelijoiden kirjoitelmista (n = 80) ja teemahaastatteluista (n = 13), joissa haastateltavina oli henkilöitä ammatillisista oppilaitoksista, peruskouluista ja yrityksistä. Kyselytutkimuksessa kohdejoukkona (n = 640) olivat opiskelijat peruskouluista, lukioista ja ammatillisista oppilaitoksista. Tutkimuksen tulosten perusteella muodostui vetovoimaisuuden määritelmä, jossa ammatillisen peruskoulutuksen vetovoimaisuutta ei kuvata ainoastaan koulutukseen hakeutumisena, vaan myös koulutuksen suorittamisena ja koulutuksesta työelämään siirtymisenä. Vetovoimaisuutta ei näin ollen voida rajoittaa käsittelemään ainoastaan koulutuksen vetovoimaisuutena, vaan se tulee nähdä sekä koulutuksen että ammatin vetovoimaisuutena. Vetovoimaisuus ei myöskään tarkoita koulutuksen tai alan imagoa, vaan kokonaisvaltaisempaa vetovoiman prosessimallia. Tutkimuksen päätulos on kolmivaiheinen vetovoiman prosessimalli. Ensimmäinen vaihe on koulutukseen hakeutuminen, toinen vaihe koulutuksen suorittaminen ja kolmas vaihe on koulutuksesta työelämään siirtyminen. Kukin vaihe sisältää vetovoimaisuuden elementtejä, jotka muodostuvat estävistä ja edistävistä osatekijöistä. Vetovoimaisuuden elementit ovat: yksilö, sosiaalinen verkosto, peruskoulu, ammatillinen oppilaitos, yritys, koulutusjärjestelmä ja työelämä. Tulokset osoittavat, että opiskelijoille merkityksellisimpiä osatekijöitä ovat vuorovaikutukselliset osatekijät. Esimerkiksi ammatillinen oppilaitos -elementin osatekijöinä ammattitaitoiset opettajat ja oppilaitoksen hyvä ilmapiiri ovat opiskelijoille tärkeämpiä kuin oppilaitoksen infrastruktuuri. Mallissa on kolme toisistaan riippuvaista toiminnallista dimensiota. Kehitysdimensio työelämästä oppilaitokseen kuvaa työn sisällön kehittämistä sekä oppilaitoksissa että työpaikoilla. Tämä edellyttää työmenetelmien, työolosuhteiden ja organisaatioiden toiminnan kehittämistä, jotta työn sisältö muodostuisi haastavaksi ja monipuoliseksi. Vuorovaikutusdimensio kuvaa erilaisia yhteistoimintamuotoja, jotka edistävät koulutusorganisaatioiden ja työelämän yhteistä kehittämistyötä. Kolmas dimensio, koulutuksen ja ammatin valinnan onnistuminen, toteutuu kehitysdimension, vuorovaikutusdimension ja elementtien osatekijöiden kehittämistoimenpiteiden kautta. Vetovoimamallin jakaminen havainnointitasoihin, vaiheisiin, elementteihin, osatekijöihin ja toiminnallisiin dimensioihin mahdollistaa mallin pohjalta tehtävää tieteellistä jatkotutkimusta ja mallin edelleen kehittämistä. Mallin tehtävänä on myös toimia käytännön toimijoiden tukena. Vetovoimamallin jatkotutkimusten pitäisi kohdistua prosessin toiseen ja kolmanteen vaiheeseen, joissa eri elementtien ja osatekijöiden tarkastelu ei ole vielä riittävää. Jatkotutkimuksissa voisi myös rakentaa mittareita ja indikaattoreita eri osatekijöille. Elinkeinoelämän ja koulutusorganisaatioiden toimijat voivat hyödyntää mallia päätöksenteossa sekä yhteisen kehittämistyön viitekehyksenä muodostamalla rakenteellisista ja vuorovaikutuksellisista osatekijöistä kysymyssarjoja, jotka toimivat yhteisen keskustelun pohjana. Työelämä, ammatit, koulutus ja myös ammatillisen kasvun ja ammatinvalinnan teoriat ovat muutoksessa. Tutkimuksessa luotu vetovoimamalli tuo uutta tietoa teorioiden integroimiseen ja konvergenssiin.