Väitöskirjassaan Soile Rusanen on tutkinut peruskoulun yläasteen oppilaiden kokemuksia valinnaisen ilmaisutaidon opiskelusta. Aihetta tarkastellaan pragmaattisen filosofian näkökulmasta ja tutkimusaineisto on kerätty useita menetelmiä käyttäen. Ilmaisutaidon opetus - teatteri ja draama - oppilaiden kokemusten kautta katseltuna näyttäytyy näennäisen ristiriitaisena. Läsnä tuntuvat yhtä aikaa olevan työ ja rentoutuminen, hauskuus ja hulluus, itsekuri ja vapaus. Oppilaiden mielestä ilmaisutaito poikkesi muusta opetuksesta, ei oltu pulpetissa vaan avoimessa tilassa, oma keho oli myös ilmaisun väline ja toiminta tapahtui paljolti fiktiivisessä maailmassa. Oppilaat ottivat ilmaisutaidon valinnaiseksi aineeksi monesta syystä. Useat halusivat kehittää esiintymiskykyään, jotkut siksi, että pitivät esiintymisestä, monet siksi, että kokivat esiintymispelkoa tai arkuutta sosiaalisissa tilanteissa. Oppilaat kokivat saaneensa lisää rohkeutta, itsetuntemus kasvoi ja itsetunto vahvistui. Rooleissa ja kuvitellussa maailmassa toimimisen oppilaat kokivat mielekkääksi. Oppilaat pitivät esityksen tekemisestä ja käytännön toiminnan ja sen reflektoinnin kautta oppilaat kokivat oppineensa monia asioita teatterista.
