Emeritusprofessori Raimo Väyrynen avaa ydinasevarustelun pitkää polkua kylmän sodan ajoista tähän päivään ja sen vaikutuksia kansainväliseen politiikkaan ja Suomeen. Ydinaseet ovat olleet aiemminkin suomalaisten huolenaihe. Erityisesti Lappi ja Itämeri ovat olleet ydinasespekulaatioiden kohteena. Presidentti Kekkosen ja Koiviston aikana ydinaseet koettiin keskeiseksi turvallisuusongelmaksi ja varsinkin risteilyohjukset suoranaiseksi uhkaksi. Sitä pyrittiin torjumaan aloitteilla Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä ja muilla loitontamisesityksillä. Toive ydinaseiden poistamisesta oli vahva 2010-luvun vaihteessa, mutta se on osoittautunut hetkelliseksi toiveuneksi. Varsinkin Venäjän viimeaikainen holtiton uhkailu taktisten ydinaseiden käytöstä on nostanut niiden mahdollisen käytön uudelleen esille. Tosiasiassa Venäjä tällä politiikallaan pyrkii estämään Naton syvemmän sitoutumisen sotaan Ukrainassa, missä se on osaksi onnistunutkin.
Ydinasevaltojen nykyinen asearsenaali ja sen historiallinen kehitys ovat suhteellisen helposti jäljitettävissä. Sen sijaan kuva ydinaseiden strategisesta merkityksestä ja roolista ydinasevaltioiden kokonaispuolustuksessa on hämärämpi. Suomessa onkin pureuduttava entistä laaja-alaisemmin ydinasestrategioiden merkitykseen Suomelle ja sen puolustukselle.
Vaikka ydinaseiden valtava tuhovoima tekee niiden käytön järjettömäksi, niin ydinasevallat pitävät niitä yllä pelotteen uskottavuuden vuoksi. Ydinaseiden historia ei ole naarmuton. Niiden merkitys kansainvälisissä suhteissa on jokapäiväistä todellisuutta.
