Lihava, ruma tyttö katsoo kaunista, suosittua veljeään tyttöystävämahkuilijoiden kauniiden kehojen päällä. Hän katsoo heidän aamiaisleipiään, joissa on paksu kerros viikunahilloa vuohenjuuston päällä. Jos taas joku katsoisi häntä, tämä näkisi ehkä irtokarkkeja lohtuahmivan, saippuasarjaa lohtukatsovan, veljeään varjon lailla varjelevan hylkiön, jonka maaninen kerronta pakottaa tuijottamaan, katsomaan tarkemmin.
Veljelleni ei kysy suoraan yhtään mitään. Sitä lukiessa tulee silti ajatelleeksi sisarussuhteita, hoivaa, himoa ja hierarkioita, jotka perustuvat sosiaaliselle ja seksuaaliselle. Se on sisäistetyn itseinhon idättämä kasvutarina, joka tapahtuu laitamilla, jos keskuksena on palapeili. Hopeinen, ihan täpöä kulkeva skootteri. Sen pyörivään akseliin on kiinnitetty epäkeskinen osa, joka muuttaa pyörimisliikkeen edestakaiseksi liikkeeksi. Kumpaan suuntaan nyt pitäisi kääntyä?
E. L. Karhu (s. 1982) on näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Hänen klassikoiden päälle kirjoitetut, uusia draamallisia muotoja tutkivat näytelmänsä, kuten Prinsessa Hamlet (2017) ja Eriopis (2020), ovat saaneet innostuneen vastaanoton Suomessa ja Saksassa. Veljelleni on hänen esikoisromaaninsa.
