Sekä poliittisilla että arkipäiväisillä areenoilla on viime aikoina käyty runsaasti keskustelua lasten hyvinvoinnista ja lapsuuden muuttuvista merkityksistä. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että lapsuudesta ollaan julkisessa keskustelussa kiinnostuneita, mutta lapsista ollaan huolissaan. Tästä näkökulmasta on mahdollista ymmärtää lapsipolitiikassa nykyään vallitsevia trendejä, joissa lasten yhteiskunnallista asemaa halutaan parantaa osallistamisen ja valtaistamisen keinoin. YK:n lapsen oikeuksien julistuksen hengessä lapsia ja nuoria pyritään ottamaan mukaan itseään koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon, joskus jopa yhteiskuntapolitiikkaan. Näiden tasa-arvoa tavoittelevien strategioiden kautta lapsista tehdään yhteisöjensä todellisia jäseniä. ’Politiikka’ ymmärretään siis lastenkin kohdalla sanan perinteisessä merkityksessä, yhteisten asioiden hoitamisena. Harvoin tullaan pohtineeksi, mitä poliittisuus lapsille itselleen merkitsee, tai mitä se ylipäätään voi merkitä. Ihmismaantieteen alaan kuuluvassa tutkimuksessani ’Lasten poliittisuus ja lapsuuden synty’ kysyn, missä lapsuus muodostuu ja mitä on lasten poliittisuus. Työssäni tarkastelen kahta kansallista instituutiota, koulua ja terveydenhuoltojärjestelmää, joita tutkin konstruktionistisesta näkökulmasta sekä lasten elintiloina että lapsuuden sosiaalisen rakentumisen paikkoina. Seuraamalla tapaustutkimukseen osallistuneiden lasten ’institutionaalisia elämänhistorioita’ tarkastelen niitä olosuhteita ja käytäntöjä, joissa lapsuus saa muotonsa eli syntyy uudelleen joka päivä. Lasten poliittisuuden lähtökohtia puolestaan etsin perehtymällä lasten tapoihin käydä koulua ja noudattaa terveydenhuollon normeja. Ymmärrän ’politiikan’ siis paitsi osallistumisena virallisiin suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseihin, myös osana jokapäiväistä elämää, jossa lapset myötäilevät ja vastustavat itseensä kohdistuvia toimenpiteitä omista lähtökohdistaan. Tutkimukseni osoittaa, että lasten poliittisuus on laajasti ymmärrettynä osa lapsuuden merkitysten muodostumisen prosessia. Toisin sanottuna ymmärrystämme lapsuudesta ei voida erottaa lasten kokemuksista ja elämisen tavoista. Kun lapsista ollaan huolissaan, ollaan siis samalla välillisesti huolissaan siitä, mihin suuntaan lapsuuden merkitykset ovat muuttumassa. Ja toisaalta, kun ollaan kiinnostuneita lapsuudesta, kohdistuu kiinnostus lopulta itse asiassa siihen, millaista elämää lapset nykyään elävät. Tarkasteltaessa asiaa tältä kannalta voidaan havaita, että uusien valtuuksien antamisen sijaan lasten ja nuorten osallistamisen prosesseissa tulisikin ensin pohtia miten he jo osallistuvat yhteisten asioiden hoitamiseen. Tämän osallistumisen tukeminen, poliittisten vapauksiensa laajentaminen, valtaistaisi lapsia ja nuoria toimimaan mielekkäällä tavalla heidän omista lähtökohdistaan. Samalla aikuiset toimijat päätyisivät ottamaan eksplisiittisemmin kantaa ’hyvän lapsuuden’ vallitseviin merkityksiin eli pohtimaan, millaisen yhteiskunnan jalansijoja nykyinen lapsipolitiikka rakentaa.
