Jules Verne (1828-1905) kirjoitti suuren romaanin, Les Anglais au Pôle Nord, joka suomennettiin kolmeksi eri romaaniksi. Toisen osan nimeksi tuli Talvi napajäissä, jonka suomentajana toimi V. E. (Väinö Erland) Hämeen-Anttila (1898-1989).
Tämä toinen romaani alkaa hyvin vaativissa olosuhteissa, jossa laivan eteneminen näyttää jäiden vuoksi lähes mahdottomalta, vaikka kolmen aiemman tutkimusmatkailijan kertoman mukaan siellä pitäisi olla avoin meri. Ei voitu enää palata takaisin etelään, tuli edetä vain pohjoiseen, jos mahdollista. Oli valmistauduttava talvehtimiseen. Miehistö napisi, mutta totteli kuitenkin. Kapteeni etsi turhaan pääsytietä, laittaen laivansa satoja kertoja vaaraan. Häntä voitiin soimata ymmärtämättömyydestä, harkitsemattomuudesta, mielettömyydestä. Korkea jäävuori kiiti laivaa kohti lumivyöryn nopeudella. Tilanne muodostui todellakin vaaralliseksi. Laivan hiilivarasto oli loppumassa ja pelottava keripukki teki tuloaan laivalle. Pakkanen vain lisääntyi.
Nyt tarvittiin todellakin äärimmäistä sietokykyä ja mitä suurinta kekseliäisyyttä. He tutkivat kiivaasti aiemman tutkimus-matkailijan kirjanpitoa ja löysivät 150 kilometrin päästä kohdan, josta tämä oli löytänyt hiiliä. He päättivät lähteä niitä etsimään laivalla olevan koiravaljakon avulla. Hiiliä ei löytynyt – mutta sen sijaan oudolla Porpoise-laivalla tulleet merimiehet – kuolleena. Kunnes yhdessä heistä, laivan kapteenissa havaittiin vielä elonmerkkejä, vaikkakin hän oli äärimmäisen heikossa kunnossa ja puhekykynsä menettäneenä. Tämän miehen he ottivat mukaansa, auttaen häntä kaikin tavoin – joka oli myös heidän itsensä tulevaisuutta ajatellen viisaasti tehty!
Palattuaan Forword-laivalleen, he havaitsivat, että sinne jääneet kapinalliset merimiehet olivat polttaneet koko laivan ja karanneet matkoihinsa. Mitä tuli tehdä, voivatko he enää selvitä? Teos on jatkoa romaanista Pohjoista kohti (osa 1) ja jatkuu romaanissa Kapteeni Hatteras (osa 3).
Kannen kuva: Anssi Rauhala. Lukija: Ritva-Liisa Elivuo.
