Ensio Puoskari | Akateeminen Kirjakauppa

Tutkimukseni kohteena on Lawrence Grossbergin artikulaatioteoreettisen kulttuurintutkimuksen muodostumislogiikan analyysi. Tutkimus rakentuu neljästä luvusta, joissa Grossbergin ajattelun eri puolia luodataan erilaisissa konteksteissa: pohditaan sitä, miten Grossberg jäsentää viestinnän tutkimuksen erilaisia lähestymistapoja; analysoidaan sitä, miten erilaiset viestinnän tutkimuksen keskeiset käsitteet on tuotettu; erityisesti tehdään selkoa siitä, miten Grossbergin oma affektiivisen viestinnän teoria haastaa aikaisemmat viestinnän lähestymistavat ja lopuksi puntaroidaan myös sitä, millaisia populaaria koskevia erityisiä piirteitä hänen teoriastaan löytyy. Tutkimukseni lähtökohtana oli selvittää se, miten populaarin, viestinnän ja artikulaation suhteita on jäsennetty kuudessa viestinnän tutkimuksen taustalla olevassa yleisemmässä metateoreettisessa lähestymistavassa, jotka nimesin objektiivis-referentiaaliseksi, subjektiivis-referentiaaliseksi, objektiivis-systemaattiseksi, subjektiivis-systemaattiseki, objektiivis-prosessuaaliseksi ja subjektiivis-prosessuaaliseksi. Tätä varten tutkimuksessa rakensin Lawrence Grossbergin ja Richard Laniganin viestinnän tutkimusta koskevien näkemysten pohjalla kolme tutkimusarkistoa ­ mediatutkimuksellisen, artikulaatioteoreettisen ja tekstijärjestelmäanalyyttisen - joissa mainittujen lähestymistapojen näkemyksiä erilaisista viestintäilmiöistä luettiin tätä varten kehitelmäni luentaskeeman pohjalta. Tämän luentaskeeman nimesin tekstijärjestelmäanalyysiksi. Se sisältää neljä tasoa: kulttuuri-, teksti, käsite- ja tekijäarkeologisen. Ensimmäisen tutkimusarkiston muodostaa luvun 2 moderniteetin problematiikka, jossa sen keskeisiä käsitteitä merkitystä, subjektia ja representaatiota tarkastellaan kunkin kuuden metateoreettisen lähestymistavan tieto-objektina foucault’laisen diskurssianalyysin hengessä. Toinen tälle rinnakkainen tutkimusarkisto rakentuu luvuissa 3 ja 4, joissa tarkastelen sitä, miten viestinnän ja populaarin käsitteiden avulla voidaan lukea esiin eri lähestymistapojen tapoja jäsentää erilaisia viestinnällisiä ilmiöitä. Luvussa 4 analysoin vielä tarkemmin sitä, millaisen vaihtoehdon Grossbergin affektiivisen viestinnän teoria tarjoaa populistisen postmodernismin kultturisten käytäntöjen analyysiin. Tutkimukseni erityisenä kohteena ja sitä jäsentävänä viitekehyksenä on Grossbergin affektiivisen viestinnän teoria, joka Grossbergin kulttuurintutkimuksen viisivaiheisessa jaottelussa sijoittuu sen postkonjunkturalistiseen vaiheeseen. Omassa tutkimuksessani tarkastelen hänen viestintäteoriaansa myös laajemmassa, prosessuaalisten lähestymistapojen virittämässä tutkimuskontekstissa. Osoitan, miten Grossbergin viestintää, populaaria ja artikulaatiota koskevien näkemysten kontaktipinta ankkuroituu erityisesti Foucault’n kulttuuristen käytäntöjen materialisaatioteoriaan ja Deleuzen ja Guattarin yhteiskunnallisten käytäntöjen rihmastoajatteluun. Tämän mukaisesti Grossberg korostaa kulttuuristen käytäntöjen antiessentialista luonnetta: niiden tapauksellisuutta, singularisuutta ja artikulatiivisuutta (foucault’lainen perspektiivi); niiden rihmastoitumista erilaisissa de- ja reartikulaatioprosesseissa (deleuzelainen perspektiivi). Tekstijärjestelmäanalyysissani nousi esiin viisi temaattista kokonaisuutta, joissa jokaisen kohdalla on tällä hetkellä havaittavissa tutkimuskohteen uudelleenmäärittelyä, joka johtaa myös metodologioiden ja teorioiden käsitteellistämiseen uudella tavalla ja näin ollen tuottaa ehkä jatkossa myös uudenlaista tapaa jäsentää mediatutkimuksen kenttää. Toisin sanoen mediatutkimuksen tutkimukselliset säännöstöt ovat edelleen käymistilassa. Tutkimuskäytäntöjen uudelleenarviointi liittyy ainakin seuraaviin piirteisiin: 1) journalistiset merkityskäytännöt, 2) ideologiateoreettiset lähestymistavat (niiden näkemykset merkityskäytännöistä ja subjektipositioista), 3) kulttuurin, viestinnän ja populaarin väliset suhteet (miten joukkoviestinnälliset tekstit on jäsennettävissä osaksi yleisempää teemaa, joka liittyy populaarin politiikkaan postmodernissa yhteiskunnassa, 4) mediamaailmojen symboliseen konstituutio ja 5) yleisöetnografia mediatutkimuksen metodologisena haasteena, joista joitakin käsittelin tutkimuksessa yksityiskohtaisemmin jossakin luvussa ja joitakin jossakin toisessa, mutta ne ovat olleet rihmastona mukana koko tutkimuksen ajan. Tekstijärjestelmäanalyysini kulttuuri-, teksti-, käsite- ja tekijäarkeologiset luentani voidaan ymmärtää tutkimusretkiksi mediatutkimuksen episteemiseen saaristoon. Niiden avulla voidaan jäsentää sitä 1) miten joukkoviestinnän tutkimusta jäsentävät tietomuodostumat ja niitä ohjaavat tutkimuskäytännöt ovat löydettävissä mitä moninaisimmista tutkimuskohteista, sellaisista kuin ideologia, kulttuuri tai populaari, 2) miten tietyt tutkimuskohteet, sellaiset kuin joukkoviestinnälliset tekstit, journalistiset merkityskäytännöt tai erityiset lähestymistavat, sellaiset kuin ideologiateoreettinen tutkimus, screenteoria, yleisöetnografia, affektiivisen viestinnän teoria ovat tutkimuksellisilta lähtökohdiltaan palautettavissa joidenkin tietomuodostumien teoreettisiin sitoumuksiin mutta ei toisten ja 3) miten tiettyjen yksittäisten tutkimusohjelmien, sellaiisten kuin George Gerbnerin kulttuuri-indikaattoritutkimuksen mediamaailmojen symbolista konstituutiota koskevista osista, Jamesonin populaarien tekstien metakommentaarisesta luennasta, brittiläisen kulttuurintutkimuksen postmodernistisen konjunkturalismin artikulaatioteoriasta, Careyn rituaalisesta viestintämallista, Tuchmanin uutiskäytäntöjen analyysista, Ihden viestintäteknologian arkipäiväistymistä koskevista pohdinnoista, Peircen semioottisesta viestinnällisyyden käsitteellistämisestä ja Grossbergin affektiivisen viestinnän käsitteestä löytyy aineksia niiden moniperspektiivisempään tulkintaan, jotka vahvemman tulkinnan avulla voidaan tuottaa uudelleen niiden tietoteoreettiset sitoumukset ylittävästä näkökulmasta. Kaikki tutkimuksessa esillä olleet teemat toimivat myös jollakin tasolla vaihtoehtona selvärajaiselle tietomuodostumien jäsennykselle. Tällainen temaattinen tarkastelu luo aineksia moniperspektiivisemmälle kommunikatiivisen toiminnan analyysille, jota en vielä kuitenkaan tässä tutkimuksessa esitä. Se on seuraavaan tutkimuksen teema.