TAIVAALLISET VOIMAT : JUUTALAINEN JA VARHAISKRISTILLINEN ENKELIMAAILMA Tekijä: Serafim Seppälä Kustantaja: Kirjapaja (2016) Tuotetunnus: 9789522880895

Päivämäärä:	08.02.2017
Arvosana:
Otsikko:	Enkelioppi ja uskon perusteet
Arvostelu:	Viime vuosina on ollut havaittavissa suoranainen enkelibuumi. Enkeleitä tulee joka tuutista kirjallisuutta ja elokuvia myöten. Kirkon pitäisi kai kovasti ihastua tästä enkeli-innostuksesta, mutta valitettavasti kaikella enkeli-hypetyksellä ei ole liittymäkohtaa kristilliseen uskoon. Mikä paikka enkeleillä on omassa uskonharjoituksessamme? Sitä on hyvä miettiä. Kirkon jumalanpalveluselämässä reformaatio typisti enkelien ”palvonnan”. Enkeleille omistetut kirkkovuodenpyhät typistettiin yhteen ainoaan, arkkienkeli Mikaelin nimeä kantavaan juhlapyhään. Kirkkokäsikirjoissa teema oli kuitenkin puolitettu liittämällä enkeleihin lapset. Käytännössä tämä johti siihen, että enkeleistä puhuttiin hyvin vähän tai ei ollenkaan. Enkelien pyhästä tuli siis lasten kirkkopyhä. Enkelit ja lapset mielikuvayhtymänä sai asian kuulostamaan siltä, että enkelit on tätä lapsille syötettävää tonttumateriaalia, joka ei sovi aikuisten ajatteluun. Uudessa kirkkokäsikirjassamme haluttiin palauttaa enkeleille se minimiarvo, että yksi pyhä omistetaan yksinomaan enkeleille. Lapsia varten perustettiin oma perheen sunnuntai. Viime aikoina en vain ole oikein huomannut, vietetäänkö jossain oikeasti perheen sunnuntaita vai jatkuuko edelleen se ”vanha” käytäntö, jonka mukaan Mikkelinpäivä on yhä lasten kirkkopyhä. Muilta osin kirkkomme ei kuitenkaan ole ”entmytologisoinut” enkeleitä. Vaikeata se varmaan olisikin, koska Raamattu on täynnään sitä siinä kuin virretkin ja Lutherin ohje päivittäiseen rukoukseen, jossa enkeleitä pyydetään varjelemaan päivin ja öin. Jumalanpalveluksessa yhdymme enkelten ylistykseen ainakin Kunniassa ja Pyhä-hymnissä virsien lisäksi. Näin perusteellista selvitystä enkeleistä kuin minkä ortodoksinen munkki, Itä-Suomen yliopiston rehtori, sattumoisin nimeltäänkin melkein ylintä enkeliluokkaa edustava Serafim, esittää, ei ole aiemmin käteeni sattunut. Serafimin enkelioppi on syvästi Raamattuun ja kirkon perinteeseen pohjautuvaa pohdintaa eikä mitään yleisuskonnollista enkelihöpötystä. Raamatussa kuvatut enkelikokemukset, Abrahamin kolme vierasta, Jaakobin uninäky taivaaseen johtavista portaista ja paini enkelin kanssa, Jesajan ja Hesekielin enkelinäyt saavat kokonaiseen enkelioppiin perustuvan selvityksen. Enkelit eivät ole irrallinen osa kristillistä uskoa, vaan osa kokonaisuutta. Ilmankin enkeleitä voi tulla toimeen. Serafim pitää jalat tiukasti maassa eikä lähde haihattelemaan enkelien sfääreihin. Hän toteaa, että vasta-alkajan on parempi olla ajattelematta enkeleitä liikaa. Tämän totesi jo tunnettu angelologi Iisak Niniveläinen: ”Autuaampi on sellainen, joka on saanut nähdä oman sielunsa, kuin sellainen, joka on saanut nähdä enkeleitä.” Serafim perehdyttää lukijansa tiedemiehen tarkkuudella näkemään, mitä usko enkeleihin merkitsi juutalaisuudessa, varhaiskristillisyydessä, askeettisessa kilvoituselämässä ja liturgiassa (jumalalanpalveluksessa). Lukuisat kirkkoisät pohtivat syvällisesti enkelioppia ja kehittivät kolmeen triadiin päätyvän rakennelman, jossa on siis 3 x 3 enkeliluokkaa. Niiden järjestys tai luonnehdinta voi hieman poiketa toisistaan, mutta suuri kuva säilyy. Enkelipohdinta ei rajoitu vain enkelten ilmestymismuotojen kuvauksiin, vaan laajenee tutkimaan enkelten olemusta. Viimeinen luku kuvaa enkelten läsnäoloa liturgiassa. Itse asiassa evankelisluterilaisessakin messussa ovat esillä täsmälleen samat ainekset kuin ortodoksisessa liturgiassa. Jumalanpalveluksen alkujuuri on yhteinen ja apostolinen.  Usein meillä märitellään liturgiset elementit korkeakirkollisiksi. Olisin kovasti toivonut, että vuosituhannen alussa uudistettu jumalanpalvelusjärjestyksemme olisi poistanut kahtiajaon korkea- ja matalakirkollisuuteen, niin että meillä olisi ollut vain yksi ja yhteinen messumme, jota kaikki noudattavat eivätkä vesitä. Mutta tämä on meidän kirkkomme ongelma. Monelle näyttää evankelisuuden tunnusmerkkinä olevan sooloilu, jossa saa vapaasti toimia niin kuin itse hyväksi näkee. Entisaikaan käsikirjan ohjeessa sanottiin, että sitä pitää noudattaa siitä ”pahasti poikkeamatta.” Monet ovat ymmärtäneet neuvon niin, että siitä on siis aina syytä sopivin kohdin poiketa. Minkäs mahdat? En tunne olevani mitenkään kallellaan ortodoksiseen suuntaan, mikä tosin sekin on nykyään muotia, mutta tässä kohden, mitä enkelikirja opettaa, toivoisin meidän kuuntelevan ortodoksista opettajaa. Samalla voisi huomata sen, ettei tämä poikkea siitä opetuksesta, mihin omakin uskomme perustuu.