SVENSKA KONSERVATIVA PROFILER Tekijä: Simon O. Pettersson Kustantaja: Realia Förlag (2017) Tuotetunnus: 9789198371314

Päivämäärä:	18.08.2020
Arvosana:
Otsikko:	Ajattomia ajatuskia
Arvostelu:	Simon O. Petterssonin kirja Svenska konservativa profiler on ainakin omasta mielestäni sangen nautittava lukukokemus, mutta toisaalta taidankin lähtökohtaisesti kuulua oikeaan kohderyhmään tälle kirjalle. Tämä teos käsittelee ruotsalaista konservatismia, on konservatiivin kirjoittama ja on ennen kaikkea suunnattu konservatiiveille. Toivoa sopii, että muidenkin maailmankatsomuksellisten suuntausten edustajat kykenisivät lukemaan tätä teosta avoimin mielin. Uskoisin, että sillä olisi jotain annettavaa muillekin kuin jo ennestään konservatiiveille. Pettersson esittelee kirjassaan 29 ruotsalaista konservatiivia ajattelijaa ja yhden kollektiivisen toimijan, Nya Dagligt Allehanda -sanomalehden. Ajallisesti liikutaan 1800-luvun alusta aina nykypäivään saakka. Ilolla on pantava merkille, että päähuomio on aatehistoriassa eikä suinkaan puoluepolitiikassa. Kirjassa käsitellyistä konservatiivisista ajattelijoista monet ovat toki istuneet Ruotsin valtiopäivillä pidemmän tai lyhyemmän ajan, mutta varsinaisia ”ammattipoliitikkoja” Petterssonin kokoelmaan on kelpuutettu vain kaksi tai kolme. Sen sijaan vahvasti edustettuna Petterssonin kirjassa on yliopistomaailma (professorit Harald Hjärne, Pontus Fahlbeck ja Rudolf Kjellén muutamia esimerkkejä mainitakseni), kaunokirjalliset lahjakkuudet (kuten runoilijat Verner von Heidenstam ja Sten Selander), kirkollinen hierarkia ja herätyskristillisyys (esim. yhteiskunnallisesti innokkaasti kantaa ottanut piispa J.A. Eklund, nuorkirkollisen liikkeen kärkinimiin kuulunut Manfred Björkquist ja poliittisen journalismista vähitellen helluntaiherätykseen liukunut Sven Lidman) sekä hieman eksentriset aatelismiehet (kuten Leonhard Rääf, Curry Treffenberg ja Magnus Stenbock). Pettersson tarjoaa jokaisen käsittelemänsä konservatiivin ajattelijan osalta tiiviin yhteenvedon tämän ajatusmaailmasta, ja ryydittää tekstiä luonteenomaisilla sitaateilla näiden teoksista. Luonnollisesti Pettersson tarjoaa heistä myös elämäkerrallisia tietoja. On mielenkiintoista huomata, että läheskään kaikki konservatiiviset ajattelijat eivät olleet lähtöisin taloudellisesti vakavaraisista kodeista. Lahjakkuudella ja sinnikkyydellä saattoi ponnistaa kirvesmiehen pojasta filosofian professoriksi tai räätälin pojasta piispaksi Ruotsissa jo vuosikymmeniä ennen niin sanotun hyvinvointivaltion syntymistä. Osa kirjan sankareista suoritti myös poliittisen vaelluksen vasemmalta oikealle. Esimerkkinä mainittakoon Otto Järte, veturinkuljettajan poika, joka opiskeluaikoina kuului sosialistiseen opiskelijayhdistykseen ja aloitti journalistina sosiaalidemokraattisessa lehdistössä, mutta loi lopulta komean uran konservatiivisen Svenska Dagbladet -lehden päätoimittajana. Kuten sanottu, on kirjan kirjoittaja Simon O. Pettersson konservatiivi, ja näin ollen hän kirjoittaa tarkastelunsa kohteista lähtökohtaisesti suurella ymmärryksellä. Mistään pyhimyselämäkerroista ei kuitenkaan ole kysymys, vaan Pettersson kykenee säilyttämään kriittisen etäisyyden kohteisiinsa. On selvää, ettei tämän päivän ihminen voi kovinkaan helposti allekirjoittaa rautateiden rakentamista ja teollistumista vastustaneen 1800-luvun puolivälissä eläneen taantumuksellisen eksentrikon mielipiteitä. Toisaalta Pettersson tuo esille sen, että joillakin konservatiiveilla vieroksuva suhtautuminen teknillistä kehitystä kohtaan johtui osaltaan aidosta huolesta luonnon tuhoutumisen suhteen. Petterssonin mielestä on suuri vahinko, että nykypäivänä poliittinen vasemmisto on onnistunut tehokkaasti monopolisoimaan luonnonsuojelun omaksi teemakseen. Luontoarvojen konservoinnin tulisi kuulua luontevana osana konservatiiviin ajatusmaailmaan. Silloinkin kun Pettersson ei ole valmis allekirjoittamaan jonkin konservatiivisen ajattelijan kaikkia näkemyksiä, hän kuitenkin yleensä ihastelee tämän kirjallista tyyliä tuoda esille kiistanalaisia ajatuksiaan. Tuntuunkin siltä, että kielellisen ilmaisun lennokkuus on Petterssonille vähintään yhtä tärkeä asia kuin tekstin ajatussisältö. Hän selvästi pyrkii omassa tekstissään jäljittelemään esikuviaan tässä suhteessa. Sikäli kuin minä pystyn arvioimaan, on Svenska konservativa profiler -kirja kirjoitettu sujuvalla, kauniilla ja vivahteikkaalla ruotsilla. Olen kehunut Petterssonin kirjaa vuolaasti, mutta en ole kuitenkaan antanut sille viittä tähteä, vaan ”vain” neljä. (Valitettavasti mahdollisuutta antaa neljä ja puoli tähteä ei ole.) Kirjan suurin ongelma on sen lyhyys, tekstisivuja on noin 140. Minä ainakin olisin mielelläni lukenut monista kirjassa käsitellyistä henkilöistä huomattavasti pidempiä ja yksityiskohtaisempia esittelyjä. Olisin myös toivonut, että kirjassa olisi käsitelty sellaisia ruotsalaisia konservatiiveja kuin Det Nya Sverige -lehden perustaja Adrian Molin tai vuosikymmenien ajan yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti osallistunut Arvid Fredborg. Molemmat näistä herroista olisi sopinut sekä konservatiivisen asiasisältönsä että sujuvan kirjallisen tyylinsä puolesta loistavasti Petterssonin kirjaan.