Teos käsittelee sekä kasvatuksen merkitystä että merkityksen käsitettä. Tavoitteena on kehitellä kasvatustieteen sellaista teoriaa kasvatustieteen tutkimuskohteesta, joka voisi toimia pätevänä reflektiopohjana sekä kasvatustieteellisen tutkimuksen metodologisissa ongelmissa, että yleisemminkin pedagogisissa keskusteluissa.
Kehittelyn lähtökohdaksi valitaan mannermainen yleisen pedagogiikan perinne, jolle on ominaista ns. pedagogisen paradoksin tunnustaminen, eli kasvattavan vaikuttamisen ja sivistyksen käsitteiden erottaminen ja niiden yhdistämisen vaatimus pedagogisen toiminnan käsitteessä. Yleisen pedagogiikan perusnäkemyksiä pyritään analysoimaan ja täsmentämään Greimasilaisessa semiotiikassa kehitetyn käsitevälineistön avulla. Semioottista teoria kehitetään lähtien merkityksen käsitteestä. Tavoitteena on entistä joustavampi ja dynaamisempi teoria, joka paremmin ylettyy käsittelemään sellaista toimintaa, kuten pedagogiikka, jossa siirrytään biosemioottisesta kommunikaatiosta kielelliseen ja kulttuuriseen.
Merkityksen käsitettä lähestytään suhteuttamalla sitä ensin kausaalisuuden ja rakenteen käsitteisiin. Analyysissä päädytään siihen, että läheisistä yhteyksistä huolimatta merkityssuhde täytyy erottaa kausaalisuhteista. Merkitykset perustuvat eliöiden toimintaan ja edellyttävät niiltä semioottista kompetenssia. Ihmisen kielelliset ja kulttuuriset merkitykset erotetaan edelleen erottaa omaksi erityisalueekseen, jolle on ominaista merkitysten osittainen irtoaminen välittömästä toiminnasta ja kollektiivisesti sitovat semioottiset järjestelmät.
Pedagogisen toiminnan syvärakenteen perinteistä analyysiä tiivistetään semioottisella käsitteistöllä Luonto vs. Kulttuuri -perusarvojen väliseksi jännitteeksi. Tästä siirrytään analysoimaan pedagogisen toiminnan rakennetta subjektien välisenä vuorovaikutuksena mainitun perusarvojännitteen ratkaisemiseksi