Eläkkeellä oleva toimittaja Pekka Lehtonen on ollut ulkomaan kirjeenvaihtajana Tallinnassa, Moskovassa, Berliinissä ja Varsovassa. Ensimmäisen ulkomaanmatkansa hän teki kuitenkin jo 13-vuotiaana koululaisena osallistumalla DDR:ssä kansainväliselle lastenleirille.
Kirjassaan Menolippu tuntemattomaan hän muistelee nuoruutensa 1960-lukua, silloin tehtyjä matkoja ja niiden aikana koettuja yllätyksiä. Matka on aina seikkailu, hän sanoo. Sillä tavalla ihminen aikuistuu ja kansainvälistyy.
Matkustaminen 1960-luvulla oli erilaista kuin nyt. Koetut seikkailutkin tuntuvat monille nykyihmisille varmaan oudoilta. Lehtonen muistelee erityisen lämpimästi vuonna 1969 tehtyä matkaa neuvostoliittolaisen turistiryhmän jäsenenä Volgogradista Volga-Donin kanavaa myöten Mustalle merelle. Päätepiste Gelendžik oli vasta muutama vuosi aikaisemmin saanut turistikaupungin aseman.
Jännitystä oli ilmassa, kun Lehtonen matkusti tiukasti suljetulle Saarenmaalle ja pelästytti lentokentän rajasotilaan pahasti ojentamalla tälle sinisen Suomen passin. Etelä-Viron Võrusta Venäjän puolelle Petserin luostariin matkatessa piti olla hyvin neuvostokansalaisen näköinen. Lupaa matkaan ei ollut, eikä sitä olisi saanut, jos olisi anonut.
Lehtonen vertaa matkaa ihmiselämään ja päättelee tästä hetkestä: ”Matka jatkuu. Jos voimat eivät riitä uusien seutujen ihailemiseen, voimme muistoissamme liikkua ketterästi rajat ja tullimuodollisuudet ohittaen, matkalippuja varaamatta ja hotelliin kirjautumatta. Meillä on oma 1960-lukumme, jonka me itse teimme ja sen me tunnemme”.