Terttu Levonen
Vanheneminen on odottamaton tapahtuma, joka yllättää meidät kaikki. Sitä kun ei itse huomaa. Nuorena ikääntymistä ei ajattele. Aikaa ja mahdollisuuksia tuntuu olevan loputtomiin. Keski-ikäisenä, vuosien kiitäessä ohi kiihtyvällä vauhdilla, joku saattaa havahtua elämän rajallisuuteen – ainakin ohimenevästi.

Ikä on Suomessa yhä tärkeämpi mitta. Se määrittää ihmisen arvon, osaamisen ja paikan yhteiskunnassa. Jopa nelikymppisiä pidetään työmarkkinoilla vajaakykyisinä ja tuhansia keski-ikäisiä on saneerattu eläkeputkeen. Valtava osaamispääoma on heitetty kevytmielisesti yli laidan. Nyt työvoimapulan uhatessa senioreja kaivattaisiin takaisin työelämään.
Julkisissa puheissa ikäsyrjintää paheksutaan. Käytännössä piilosyrjintää näkee kaikkialla. Ikään suhtautumisessa vallitsee arvojen kaaos. Ikää ja kokemusta toki arvostetaan ja pitkää ikää kunnioitetaan – ainakin syntymäpäivillä. Mutta työmarkkinoilla ja hyvinvointiyhteiskunnan asiakkaina senioreja ja ”eläkepommia” taas pelätään.

Miltä ikääntyminen tuntuu, voiko vanhenemiseen valmistautua, voiko sitä lykätä? Millainen on tulevaisuuden Suomi suurten ikäluokkien eläköidyttyä? Entä vuonna 2030, kun suomalaisista neljännes on yli 65-vuotiaita? Hellittääkö ikäsyrjintä ja hyväksytäänkö vanheneminen taas osaksi elämänkulkua? Kirja käsittelee mm. näitä kysymyksiä, äänessä ovat tavalliset asiantuntijat ja muut viisaat.

Vaikka vanheneminen olisi kurjaa, useimmille se kuitenkin lienee kahdesta vaihtoehdosta mieluisampi!