Kingisepp, Leningrad, Donin Rostov, Zaporoshe, Odessa, Rzhev, Sokol, Orel, Vladimir, Gus-Hrustalnyj, Luga, Baranovitsh - outoja paikkoja useimmille, mutta joillekin suomalaisista niin tuttuja. Itäisen, jo edesmenneen naapurimaamme Neuvostoliiton paikannimissä on eksoottinen kaiku. Toisille nimet kuitenkin nostavat mieleen mukavia, jopa lämpimiä muistoja vuosien takaa, käytiinhän näissä paikoissa usein kylässäkin. Ystävyyskuntatoiminta toi satojen ja tuhansien kilometrien takana sijaitsevat kunnat ja kaupungit yllättävän lähelle. Tuskinpa näissä paikoissa olisi koskaan tullut piipahdettua, jos ystävyyskuntasopimuksiin ei olisi kuulunut valtuuskuntien ja ryhmien vaihtoa puolin ja toisin.

Nuoperin seitsemäs julkaisu kertoo suomalaisten kuntien nuorisotoimien osallistumisesta Suomen ja Neuvostoliiton väliseen ystävyyskuntatoimintaan. Haastatteluihin ja sähköpostikyselyllä saatuihin tietoihin pohjautuvassa julkaisussa nuorisotoimien työntekijät ja luottamushenkilöt kertovat omin sanoin, miten järjestelyt sujuivat ja mitä reissuilla tapahtui, millaisia tapaamiset ja seminaarit olivat, kuinka pitkään ystävyyspuheet oikeasti kestivät ja miten monta vodkapulloa pöytään katettiin illallisilla. Muistoja on koottu paristakymmenestä kunnasta. Suurin osa niistä sijoittuu 1970-1980-luvuille, jolloin toiminta oli vilkkainta. Aikajatkumo on kuitenkin lähes kuusikymmentä vuotta, aina nykypäivään saakka.