Kesällä 2005 kaksi suojelupoliisin eläkeläistä harrastaa vakoilijoiden bongaamista Esplanadin puistossa. Yhtäkkiä he ovat tunnistavinaan Helsingistä Moskovaan loikanneen CIA:n tiedusteluaseman päällikön, joka tunnettiin nimellä Mukava Bill. Äitiyslomalla oleva pääesikunnan tutkintaosaston eli vastavakoilun työntekijä tekee saman havainnon työnnellessään Kaivopuistossa lastenvaunuja ja raportoi esimiehelleen. Loikkarin paluu Helsinkiin tuntuu ajatuksena mahdottomalta, mutta tutkintaosaston päällikkö ryhtyy silti selvittelemään asiaa. Myös Suomen Moskovan sotilasasiamies vahvistaa jenkin kadonneen.

Presidentti Putin pääsee perille arvokkaan loikkarin häipymisestä ja käy etsimään syyllistä. Kun FSB ja SVR ryhtyvät vain syyttelemään toisiaan, määrää presidentti sotilastiedustelu GRU:n kenraali B:n selvittämään tapausta. B. huomaa joutuneensa kiperään tilanteeseen, sillä hänellä itsellään on osuutensa jenkin katoamiseen. Venäjän tiedustelupalvelujen välisen jatkuvan kylmän sodan muuttuessa kuumaksi kenraalin lähin mies yritetään salamurhata.

CIA ei puolestaan halua saada Mukavaa Billiä oikeuden eteen Yhdysvalloissa, tietäähän mies liikaa Firmalle ikäviä asioita. Niinpä CIA:n Helsingin tiedusteluasemalle annetaan lupa tappaa, mutta se ulkoistaa tehtävän virolaiselle ammattilaiselle.

Jukka Parkkarin 15. vastavakoilua kuvaavassa romaanissa pääesikunnan tutkintaosaston on taas pakko puuttua peliin, jotta Suomen pääkaupunki ei muuttuisi vieraiden tiedustelupalveluiden taistelukentäksi. Mutta kun kaksinkertainen loikkari vielä katoaa Suomessakin, herää kysymys, onko tutkinta- eli lerppahattuosastokin saanut nyt luvan tappaa? Miten tiedustelulakeja voi tulkita?