Isä Aleksander Schmemannin viimeisten vuosien päiväkirjat käsittelevät syvästi uskoa, jumalanpalvelusta ja kirkkoa. Merkintöjen hiljaisen henkilökohtainen, itseä etsivä ja suorapuheinen luonne säpsähdyttää lukijaa ja pysäyttää hänet tutkiskelemaan omaa todellisuuttaan. Voiko ihminen kokea ulkopuolisuutta omassa kirkossaan? Voiko kirkonpalvelija väsyä työssään? Voiko hän kirjoittaa siitä? Voiko hän tunnustaa uupuvansa kirkon skismoihin ja maallistumiseen sekä kirkossa ilmenevään hurskasteluun ja nationalismiin? Isä Alexander kirjoittaa tästä kaikesta. Samalla hän tunnustaa valoisan, ehyen rakkautensa ortodoksiseen uskoon ja jumalanpalvelukseen: "Ilmestysjuhla - minulle rakkain kaikista rakkaista juhlista! Kun seisoin alttarissa ja kuuntelin vigilian veisuja 'Maa, julista suurta iloa, taivaat, ylistäkää Jumalan kunniaa', ajattelin: Miten ongelmia voi olla olemassa? Eikö koko elämämme ole tämän ylhäältä tulevan ilon vastaanottamista ja siihen sulautumista, sen omaksumista ja hyväksymistä - sitä että näemme sen ikuisesti uutena?"Isä Alexander (1921-1983) oli näkyvä ja arvostettu h ahmo aikansa ortodoksiteologien joukossa. Hänen tuotannostaan on aiemmin suomennettu teokset Maailma elämän edestä, Suuri paasto sekä Johdatus liturgiseen teknologiaan.